Mä näytän hyvältä… ja tiedän sen?

Joku aika sitten käteeni osui kämppikseni Millan kirpparilta haalima Trendi (Lokakuu 2010). Yleensä en kyseistä lehteä paljon noteeraa, mutta tällä kertaa huomioni kiinnittyi ulkonäköpaineita käsittelevään juttuun. (Sinänsä vähän ironista, että aiheesta kirjoittaa lehti, joka mielestäni pitkälti aiheuttaa ulkonäköpaineita.) Jutussa on esitelty Trendin ja Suomen Mielenterveysseuran Ihan mieletön -kyselyn tuloksia suomalaisten naisten ulkonäkökäsityksistä. Kysely paljastaa, että harvat naiset ovat tyytyväisiä ulkonäköönsä, sillä jopa 91 % haluaisi muuttaa jotain itsessään. Huolestuttavaa.

Totuus on, että naisilla on luonnollinen tarve olla kaunis. Haluamme tulla huomatuiksi eikä muiden antama ihailukaan ole pahitteeksi. Median luomat ihannekuvat ovat kuitenkin vääristäneet käsitystämme kauneudesta niin rankasti, että kuvittelemme helposti olevamme riittämättömiä, jos ― ja hyvin usein kun ― emme täytä missin mittoja. Voi vain ihmetellä, kenelle me oikein haluamme kelvata, jos emme kelpaa tällaisina kuin jo olemme.

Itsekin kamppailen usein ulkonäköpaineiden kanssa. On paljon helpompi nimetä, mihin itsessäni en ole tyytyväinen kuin mistä pidän. Joudunkin monesti kysymään, tekisivätkö isommat rinnat, pienempi peppu tai suorempi nenä minua sen onnellisemmaksi. Arvostellessani ulkonäköäni unohdan helposti sen, mikä todellisuudessa merkitsee ihmisille huomattavasti enemmän. Sen mitä löytyy kuoren alta, pahasti kliseeltä kuulostavan ”sisäisen kauneuden”.

Kristinuskossa yksi mielestäni ihanimpia asioita on se, että jokainen ihminen, hyväksyipä hän tätä itse tai ei, on luotu Jumalan kuvaksi. Jumala, joka on täydellinen, on muovannut meidät juuri sellaisiksi kuin on halunnut.  Siis jokainen meistä on Mestarin luomus! Tätä parempia emme voisi olla, koska Jumalan silmissä olemme kauneimpia juuri tällaisina. Olisihan Hän voinut tehdä meistä aivan toisenlaisia, jos olisi tahtonut.  Tiedämmekö me muka Jumalaa paremmin, minkälaisia hänen olisi kuulunut meistä tehdä? Jesajan kirjassa (29:16) esitetään vielä tänä päivänäkin ajankohtainen kysymys: ”Sanooko teos tekijästään: »Ei hän ole minua tehnyt»? Sanooko luomus luojastaan: »Ei hän mitään ymmärrä?»”
 
Luulen, että jos onnistuisimme näkemään sekä itsessämme että toisissamme Jumalan Kuvan, turhat ulkonäköpaineemme alkaisivat vähitellen helpottaa. Olen huomannut, että katsoessa rakkaudella ihmiset oikeasti alkavat näyttää todella kauniilta "pikkuvirheistä" huolimatta. Jospa siis laittaisimmekin silmillemme rakkauden silmälasit, joiden läpi näkisimme niin itsemme kuin muut, sen sijaan, että etsisimme jatkuvasti virheitä. Meidän ei pitäisi myöskään pelätä kehua toisiamme, niin kuin etenkin Suomessa tunnutaan ajattelevan. Jokaisen ihmisen tarvitsee saada kuulla olevansa hyvä, kaunis ja arvostettu, jotta hänelle voi kehittyä terve itsetunto. Eihän ole väärin ajatella olevansa kaunis...?

Trendin artikkelissa minua piristi 19-vuotias Heini, joka on ehkä hieman keskivertonaista isoluisempi mutta viihtyy vartalossaan. Olisipa meillä kaikilla yhtä terveellinen ja myönteinen suhtautuminen itseemme. Mitä sitten, jos sinulla on muutama ylimääräinen vatsamakkara? Kuka niistä todellisuudessa välittää? Älä anna vääristyneen peilin määrittää sinua, koska  

SINÄ OLET KAUNIS. 

P.S. Lopuksi vielä lyhyt muistutus siitä, kuinka meikin ja Photoshopin avulla näitä mainosten ”täydellisiä naisia” oikein luodaan: http://www.youtube.com/watch?v=hibyAJOSW8U